lauantai 30. maaliskuuta 2013

Opinnäytetyö

Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa vähän off-the-topic ja kertoa tulevasta opinnäytetyöstä, ja yleisesti vähän tästä koulun lopusta.
Sain asiakkaalta paljon inspis kuvia mekkoon.
Elikkäs teen opinnäytetyönä rokokoo tyylisen lolita mekon ystävälleni Ninnille, joka myös Hello, My name is Beautiful blogin ylläpitäjänä tunnetaan. Ihanaa päästä tekemään kaikkea hörsylöitä nauhoja ja pitsejä yms! Kivasti saan lisäoppia eritystekniikoista tämän työn kanssa. Ja se olikin tavoitteena, oppia jotain täysin uutta, onhan tämä kuitenkin viimeinen mahdollisuus saada opettajalta apua ompelutyöhön.
Tämä on minusta etenkin todella viehättävä!
Ja tietenkin kun on rokokoosta kyse, Marie Antoinette (Tai no Kirsten Dunst joka esittää Marie Antoinettea...)











Aihe on minusta muutenkin mielenkiintoinen opinnäytetyöhön. On ihan mielenkiintoista perehtyä lolita- kulttuuriin paremmin. Lisäksi saan tutkia myös vähän rokokoota. Olen itse erittäin kiinnostunut pukuhistoriasta, ja haluaisin tulevaisuudessa tunnistaa pienistäkin merkeistä, mistä vuosisadasta/kymmenestä on kyse. Tein itse pukuhistorian tutkielman 1800-luvun korseteista, joten se puoli on jokseenkin tuttua.


Jotakin tämän tyylistä aion tehdä miesten vaatteessa, 
tosin varmaan pystykauluksella.
Opinnäytetyön lisäksi meillä on myös miesten vaate- kurssi. Itse teen avopuolisolleni Aleksille armeija tyylisen kevättakin. Että huh! haastetta riittää tälle keväälle ainakin. Lisäksi kun on vielä tämä NY-juttu, mutta siihen minulla nyt ei valitettavasti riitä aikaa kuin välttämättömimpään (nettikauppa, kirjanpito yms). Tosin minulla heittää luvut kirjanpidossa, joten joku päivä kai pitää ottaa ihan vaan sitä varten, että käyn kaikki luvut läpi. Että kirjanpito on ärsyttävää! Tuntuu että olen mahdollisimman tunnollisesti kirjoittanut kaiken, ja silti jossain heittää. Tosin vika saattaa olla Excelissäkin. (Toivotaan!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti