perjantai 12. huhtikuuta 2013

Tase, tuloslaskelma lukuja lukuja..

Kohta on yrityksen finito. Jotenkin oudon vapauttava mutta harmistunut olo samaan aikaan. Vapauttava sinänsä, että yksityisenä henkilönä ei kirjanpito ole niin tarkkaa kuin yritystä pitävällä. Oikeastaan ei se vissiin olisi mitenkään pakollista, mutta ihan hyvä verottajan kannalta, ja yleensä seuratakseen kannattaako edes mitä tekee. Ja harmillista, koska tämä on ollut kuitenkin niin mahtavaa ja kuitenkin koulu ollut siinä mukana tukemassa.
 Nyt on jokin myyntitapahtuma luultavasti tulossa kesällä, mutta hirveä paniikki- olenko Neidonommel, Viivi Väisänen vai jotain ihan muuta? Neidonommel olisi helppo, koska minulla on logo olemassa. Mutta jotenkin se vaan tuntuu niin... en tiedä, tuntuu että nykyisin kaikki tuotemerkkien nimet on niin kansainvälisen kuuloisia. Ja jos nyt vaikka joskus edes pienimuotoisesti alkaisin ulkomaillekin myymään, olisi helpompi jos nimi ei kuulostaisi ulkomaalaisesta joltakin aivan käsittämättömältä.

Kuten jo Facebook sivuillani mainitsin, kävimme maanantaina koulussa läpi yrityksen lopettamis rutiineja. Täytyy sanoa, että edelleen inhoan kaikkea näitä numeroihin liittyviä juttuja tässä yrityksen pitämisessä. Mutta, kävimme yrittäjyys- kurssilla (siis eri kuin tämä ny- juttu ja kaikille pakollinen) tasetta ja tuloslaskelmaa, kävimme näitä siis joulun alla, kun minulla oli Neidonompeleen kanssa hirveä kiire. Koomista kyllä sen takia jäi niiden opiskelu vähän retuperälle enkä ihan ymmärtänyt mistä oli kyse. No, nyt ne on kuitenkin pakko oppia, ja oppiikin ne eri tavalla kun joutuu ihan omalta kantilta ajattelemaan, eikä " Matilla ja oma yritys Matin mattoliike, laske Matin mattoliikkeen tase."