lauantai 15. joulukuuta 2012

Taidetori

Myyntipäivä Taidetorilla on nyt ohi, ja ihan hyvin kaikenkaikkiaan meni. Heijastimet olivat tälläkin kertaa suosittuja.
Vaikka olen käynyt vasta kahdella myyjäisillä, on tuollaisista tapahtumista tullut itselleni kovin lämmin olo. Yrittäjät eivät ole tuollaisissa napit vastakkain, vaan muiden kanssa voi mennä jutustelemaan niitä näitä. Varsinkin tänään kun ilmasto oli vähintäänkin arktinen tuntui se lähentävän yhteiseen muistutteluun sisällä lämpimässä käväisemisestä ( tai ehkä se olikin ovela juoni saada muut pois myyntipaikoiltaan, heh.)
Löysinpähän itsekin ostettavaa. Eräällä pöydällä möivät steampunk henkisiä rintakoruja, ajattelin ettei hän ole ajatellut niitä steampunkina, mutta myyjä harrastikin tätä alakulttuuria! Olen siis itse hyvin kiinnostunut stempunkista ja pariin naamiaisiin jonkin näköisen kostuumin aiheesta värkännyt. Yhdellä pöydällä taas oli kierrätyskumista tehtyjä koruja, jotka olivat aika saman tyylisiä kuin omani. Tämä vähän huolestutti minua, mutta loppuen lopuksi ostin itse sieltä kaulakorun ja senkin pöydän myyjä kävi minun luona ostoksilla.
Juuri tälläisten asioiden takia ihmisten pitäisi rohkaistua kokeilemaan myydä omia juttuja, jos on yhtään intoa ja luovuutta tehdä jotakin! Vaikka koko päivän seisominen välillä puuduttaa, on minusta tuollaisissa tapahtumissa aina niin hyvä fiilis, ettei se lopulta haittaa. Ja on todella kiva nähdä, että ihmiset oikeasti ostavat itse suunnittelmiaan tuotteita. Toki ymmärrän, että jos tekisin tätä elannokseni, tuntuisi se varmasti paljon raskaammalta, kun pitäisi ihan oikeasti huolehtia että myyntiä tulee, mutta ainakin näin toistaiseksi pieni muotoisena todella mukavaa. 
Laitan kuvia taidetorin myyntipöydästä vähän myöhemmin, seuravan kerran minut tapaa Ingmannin joulumyyjäisissä tiistaina!

 

tiistai 11. joulukuuta 2012

Tulkaa ostamaan ostamaan!

Elikkäs näillä näkymin olen menossa Taidetori goes joulu 2012 nimiseen tapahtumaan lauantaina!
Myyn siellä samoja tuotteita kuin viimeksikin, ja heijastimia varaan tällä kertaa enemmän! :) (Saattaa olla, että tulee myös Tulikukka- korvakoruja myyntiin..)


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Lauantain myyjäiset

Muotoiluakatemian joulumyyjäiset ovat nyt takanapäin, ja itselle jäi ainakin todella hyvä fiilis! :) Porukkaa kävi suorastaan yllättävän paljon ja suhteellisen tasaiseen tahtiin koko viiden tunnin ajan. 

 Minä ja ystäväni Anna (tikkitytto.blogspot.fi) myyntipöydän ääressä


 Pöytää ja tuotteita lähemmin.

Pödän etualalla näkyy pari kappaletta heijastimia, mitkä menivätkin kaikki. Tein niitä myyjäisiä edeltävänä päivänä ihan vain kokeeksi muutaman kappaleen, ja nehän menivätkin kaikki! Eräs ihminen kävi vielä kyselemässä perään juuri kun olin myynyt viimeisen kappaleen. Sinänsä vähän harmitti etten tajunnut heijastin ideaa jo aikaisemmin, mutta toisaalta nyt tiedän että niitä kannattaa tehdä enemmänkin.

Myyntiä tuli ihan ok verran muuten. Kaiken kaikkiaan jäi niin hyvä maku suuhun, että taidan mennä vielä eräille messuille myymään...



maanantai 12. marraskuuta 2012

Joulukuussa nähdään!

Viikonloppuna kävin siskoni- ja myös yrityskummini (meillä Ny yrittäjillä täytyy olla yrityskummi, jolta voi kysyä apua käytännön asioissa) luona näyttämässä nyt valmiina olevia tuotteita. Sainkin sitten aivan mahtavia ideoita uusia tuotteita ja jo olemassa olevien kehittämistä varten! Tältä pohjalta lähden nyt tekemään ainakin heijastimia aikaisemmalla Tulikukka- mallilla.
Hain myös käyntikorttini tänään postista, joten nyt minulla on jotain vähän virallisemman näköisiä läpysköjä joissa jakaa yritykseni tiedot. Jonkinlaisia mainoksia pitäisi myöskin tehdä, jotta mahdollisimman moni saisi tietää Neidonommel Ny:stä.
Eipä minulla nyt tämän kummempia, toivon vain, että mahdollisimman moni tulisi Muotoiluakatemian joulumyyjäisiin ( http://www.designkuopio.fi/ajankohtaisframe.html) lauantaina 1.12 klo 10-15! Olen siellä myymässä tuotteitani, ja mahdollisesti samaa pöydässä myös Tikki- Tyttö Ny (http://tikkitytto.blogspot.fi/)!  Myyn omien tuotteideni lisäksi äitini käsin neulomia lapasia ja villasukkia! Tervetuloa käymään!

tiistai 23. lokakuuta 2012

Laukku!

Ensimmäinen laukku valmistui! Ja koska olen malltamaton laitoin jo nyt huonolaatuisia kuvia kun en malta odottaa...



Laitan myöhemmin vähän myyntiedustavampia kuvia!

maanantai 22. lokakuuta 2012

Myyjäisiin!

Sain tänään viestiä että pääsen osallistumaan muotoiluakatemian joulumyyjäisiin 1.12! Nyt siis hirveä puurtaminen että saan tarpeeksi tuotteita valmiiksi, olisi ehkä noloa olla siellä vaan parin jutun kanssa... Opettajani ehdotti minulle myös toisiakin myyjäisiä Kuopiossa, jota minun täytyy kyllä vielä harkita. Jos minulla ei olisi koulua, niin tässä ei olisi mitään ongelmaa mutta luultavasti ensi jaksosta tulee aika rankka. Parhaani yritän tuotteita väkertää, mutta en nyt halua mitään burn outtiakaan tästä yrityshommasta ottaa. Itsekun olen vähän turhankin helposti stressaantuvaa tyyppiä...
Mutta siis, lisää infoa myyjäisistä tuonnempana!

tiistai 16. lokakuuta 2012

Korsetti.

Tässä nähtävillä ihka ensimmäinen  korsetti mitä olen tehnyt! Tämä kappale menee myyntiin eräälle ystävälleni. En tehnyt tätä varta vasten hänelle, vaan yleisesti myyntiin, mutta ystäväni bongasi tämän ennekuin kerkesin sitä minnekään viemään.

 Korsetti edestäpäin, vähän huono valaistus tässä.



 
Yksityiskohta takaa.


 Etuosan plansetti.




Minulla on vielä kyseistä kangasta jäljellä, joten voin tehdä tälläisen korsetin, jos joku haluaa. Tämä on kokoa 36, (pitää tarkistaa vielä vyötärönympärys) eli kokoa 36 olevalle ei kiristä, ja siitä ylöspäin aina kiristää enemmän. Jos ihmettele takaosan "lovea", on se siinä sen takia, että vyötärölle saisi enemmän kiristystä kuin muualle korsettiin. Spiraaliluita 26 kpl, 2 niistä jälkikäteen lisätty asiakkaalle. Sisäosan tukimateriaalina farkkukangas.










Yleisiä uutisia

Tänään kävin ostelemassa vähän lisää tarpeita yritykseni tuotteita varten.. JA mikä parasta, uusi Pfaff ompelukoneeni saapui matkahuoltoon! Enää en ole siis vain koulun koneiden varassa.. :) 

Nettisivuni on myös rakenteilla, availen sen tässä ihan piakoin! Avaamisen jälkeen tuotteita sitten ostetaan mielellään vain tästä osoitteesta: http://neidonommel.mycashflow.fi/ Mutta sitä ennen viestiä viiviwaisanen@gmail.com.

Ajatuksissa on myös erilaiset joulumyyjäiset, niistä lisää kunhan varmistan minne olen menossa!




torstai 4. lokakuuta 2012

Nettikauppa tulossa!

Tänään oli koulussa pari tuntia Nuori Yrittäjyys ohjausta. Opimme tekemään laskuja ja myyntireskontraa. Alkaa tuntua mukavan ammattimaiselta tämä nyt, kun tietää että voi tehdä ihan oikeita laskuja! Sitä aina välillä unohtaa, että vaikka tämä on "harjoitusyritys", toimii se kuitenkin oikean yrityksen tavoin. Toistaiseksi tämä on jännää, mutta tiedän että parin kuukauden kuluttua esim. kirjanpito alkaa varmaan nyppiä aika pahasti.

Opettajani kertoi myös sivustosta, jossa voi tehdä ilmaiset nettikauppasivut! Joten lähiaikoina ihan oikea nettikauppakin tulossa. Sen jälkeen keskityn kirjoittelemaan tänne enemmänkin omista fiiliksistä (mitä toki teen tässäkin nyt..) mutta toki laitan myös kuvia tuotteista yms.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Mitä tuleman pitää

Tänään tein lisää tuotekehittelyä, ja viimeistään ensi viikolla saanen jokusen uuden tuotteen valmiiksi. 


 Sain äidiltä (joka sai nämä siskoltaan) todella hyvälaatuisia ja kauniita kankaita, joista ajattelin tehdä laukkuja. Jos haluatte nähdä jotain muuta kyseisistä kankaista, ehdottakaa ihmeessä!



Tein tänään tälläisen proton (proto= kokeillaan kaavaa joistakin muista kankaista kuin mistä varsinainen tuote /vaate tulee, ja sitten muutetaan jos tarvis) Läpästä tuli ehkä hieman liian pieni ja ajattelin myös lisätä oikein muhkean ja ison rusetin.


Edellisiin tulikukka-rannekkeisiin sopiva hiuspanta, on myöskin tekeillä! Ainakin itsellä näytti tosi kivalta päässä.

 Ja tässä vielä tämän hetkiset valmiit tuotteet. Jos haluat ostaa näitä, laita viestiä viiviwaisanen@gmail.com. Ja hintahan oli se 10€. (Hinnasta voidaan neuvotellakin!)

tiistai 2. lokakuuta 2012

Tulikukka

"Tulikukka" ranneke, musta (näitä on toistaiseksi vain yksi kappale!),






ja violetti. Hinta 10€ kpl. Rannekkeen pituudet 17 ja 19 cm.



maanantai 1. lokakuuta 2012

Ensimmäinen tuote

Ensimmäinen tuote on nyt sitten "tekemistä vaille valmis" elikkä yksi täysin valmis tuote ( tai no kaksi, mutta toisen laatu heikompi..) ja muutama lisäksi tulossa.



Materiaalina nahka, valitettavasti en voi taata että esim. juuri tätä väriyhdistelmää tulisi useampi, koska olen täysin sen varassa minkälaista ja väristä nahkaa löydän. Eli siis kyseessä on myöskin uusiotuote. Kiinnitys neppareilla, kaksi eri pituutta. Suunniteltu naiselle, mutta miksei myös miehetkin voisi käyttää!

Laitan myöhemmin kuvia myös muista väreistä ( tulossa violetti, minkä alla tuota samaa punaista) ja myös tuotteesta jonkun kädessä, että saa käsityksen miltä sitten näyttää päällä.

torstai 27. syyskuuta 2012

Jännittävää

Tänään sitten sain yrityksen pystyyn! Vähän jännittää, että mitenkä tämä lähtee käyntiin, vai lähteekö ollenkaan. Hieno mahdollisuus kokeilla yrityksen pitoa koulun kautta, itsellä kun ainakin ollut vähän sellainen olo että uskaltaako sitä ikinä. Nyt on ainakin joku pitelemässä "kädestä kiinni" koko prosessin ajan. Jos tästä jää minulle hyvä fiilis, niin ehkä joku päivä perustan ihan oikean yrityksen...

 Olen värkkäillyt sellaista käsikorua kierrätysnahasta, joita alan myymään heti kun saan tehtyä niitä tarpeeksi. En olisi ikinä uskonut, miten paljon tuote kehittelyyn menee aikaa! Ei riitä, että on kuva paperilla mitä aikoo tehdä.. itse piti tehdä pari kappaletta itse tuotetta ( mikä on aika vähän itseasiassa) ja niihin sisältyi vielä tekniikka kokeilut yms. Ja tiedän että tälläistä ihan oikeasti ammatikseen tekevät saattavat kehitellä yhtä tuotetta kuukausia. Yksi tuote alkaa pikkuhiljaa olla kasassa ja huh! pitäisi keksiä ja tehdä vielä muutakin...